Naapurimme Inkeri oli taitava käsistään. Hän oli ammatiltaan konekirjoittaja. Hänelle tuotiin kotiin paksuja nippuja virallisia papereita, joita hän kirjoitti puhtaaksi. Hän harrasti käsitöitä ja ompeli lukuisia pöytäliinoja, jotka oli koristettu koruompeleilla ja somistettu omin käsin virkatulla reunapitsillä.

Meidän äidille Inkeri antoi tämän liinan. Se oli sopiva pyöreään keittiönpöytään, joka voitiin levittää soikeaksi. Kun tulimme lomalle kotiin, äiti kattoi aterian tälle liinalle, sillä me kaikki pidimme siitä.  Sitä on käytetty niin paljon, että siinä on reikä yhdessä kohti. Minulle Inkerin liina on kansantaidetta, samanlaista kuin esimerkiksi intiaanien taide. Siinä ei etsitä yksilöllistä toteuttamista vaan noudatetaan perinnettä. Yksilöllisyys tulee esille värien valinnassa.

Tämä liina kertoo myös niistä läheisistä ihmissuhteista, jotka vallitsivat vanhan ajan puukaupunkien pikkupietarinpihamaisissa taloissa.